inspiraationa ihminen

Sanna_Kulmala_Korupaja_Kuunsäde_Tampere.jpg

Olen Sanna Kulmala

- kultaseppä ja metallialan artesaani. Suunnittelen ja valmistan laadukkaita ja uniikkeja koruja. Materiaaleina käytän kultaa, hopeaa, valkokultaa, jalo- ja korukiviä, helmiä sekä sulatettua lasia. Teen korusi tilaustyönä toiveidesi mukaan, yhdessä ideoiden tai valmiin suunnitelmasi pohjalta.

Kun tarvitset vanhan korusi uudistamista, korjausta tai huoltoa, sekin onnistuu.

Inspiroidun ihmisestä. Rakastan teatteria, musiikkia ja tanssia.


Koruissani näytän sen osan ihmisen tarinaa tai ihmisten välistä tunnetta, joka haluaa loistaa kirkkaimmin - kuin kuunsäteen valossa.


Koru on arvokas ja henkilökohtainen. Koru kuvastaa usein kantajansa persoonallisuutta.

Arvostan suuresti asiakkaan toiveita ja mielipiteitä. Tilaustöissä ideoita vaihtaen saadaan korun muoto, materiaali ja hinta sopiviksi. Aina ei edes tarvita suuria alkuvalmisteluja.

Jos koru suunnitellaan esimerkiksi tietyn asukokonaisuuden mukaan, pelkkä pieni palanen kangasta saa työn yleensä jo hyvään alkuun.

Pidän myös alan kursseja eri paikkakunnilla.

Lämpimästi Tervetuloa pajamyymälääni Tampereen keskustaan!


Sanna Kulmala_Korupaja_Kuunsade_Tampere_korujen-tekijajpg
Sanna_Kulmala_Korupaja_Kuunsade_Tampere.png

Miten minusta tuli koruntekijä-yrittäjä?

Lue tarinani ohesta